Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hulluilla päivillä kävijän tunnustukset

Ja niin kun mä vannoin, että tänä vuonna en mene en mene en varmasti mene Hulluille päiville. Sitten erehdyin selaamaan esitteen, korvamerkitsemään liian monta tuotetta ja aloin sopeutumaan ajatukseen, että jos sitä nyt sittenkin tekisi täsmäiskun, vain tämän kerran, onhan alennustuotteiden ostaminen kuin pistäisi rahaa pankkiin ja niin edelleen.

Onneksi sitten tuli työmatka torstaiksi ja perjantaiksi, joka katkaisi kuvitelmat Hulluille päiville menosta. Nukuin onnellisesti perjantai-iltana 10 tunnin yöunet autuaasti unohtaen Hullujen päivien olemassaolon, kunnes herään klo 8:45 tekstiviestiin yleensä hyvinkin aamu-uniselta ystäväiseltäni, joka kysäisee, olisinko aikeissa mennä Hulluille päiville. No eihän siinä auttanut muuta kuin innostua hulluilusta ystäväiseni kanssa, auto alle ja menoksi, eiköhän siitä keikasta parissa tunnissa selviä.

Eiköhän? No ei todellakaan. Onnistuttiin sitten jumittamaan kaupungilla yli 6 tuntia. You heard me, yli 6 tuntia kaunista lauantaipäivää tuhraantui pääasiassa Stockmannilla (tosin väliin mahtui lounas). Mietitte varmaan, että no nyt tuli ainakin sitten osteltua kunnolla. Niin no, ei oikeastaan. Lacosten tennarit olivat jo valkoisia vaille loppu siinä vaiheessa, ja valkoisiin en sitten ystäväiseni järjen äänen kuultuani lähtenyt (koiranomistaja jne.). Yhden Lexingtonin tyynyliinan ostin. Ja koiralle lelun ja muutaman luun. Ihan jees, ei kulunut liikaa rahaa, hyvä juttu, lähdetäänkö kotiin?

Ja sitten se tapahtui - täydellinen gonahdus. Jäätiin johonkin infernaaliseen luuppiin KASVIOSASTOLLE of all places, hypisteltiin orkideoita ja kasvihuoneita ja parvekekalusteita. Ärsyynnyttiin hypistelyyn, pidettiin huilitaukoa ja palattiin taas takaisin hypistelemään. Siis mitä ihmettä. Tuhrattiin siinä varmaan ainakin tunti. Niin, ja loppujenlopuksi kulutin sitten sitä rahaakin, kun ostin sen ihanan Kekkilän pienen vihervitriinin. Eipä sinänsä, vitriinistä olin jo pitkään haaveillut, tänä kesänä siellä saa luvan onnistua tomaattien ja mansikoiden kasvatus :)


Mutta kunpa se olisikin loppunut siihen. Nimittäin sitten piti mennä vielä Herkkuun ostamaan se yksi saakelin fenkoli ja vesikrassia, jotia ei välttämättä normikaupasta olisi löytynyt. Ihan jees, jos nämä olisi vain läpijuoksuna hakenut, mutta EI. Nimittäin pitihän sitä gonahtaa ananaksiin, wau ai että ne ihan paloittelee ne tässä no voi kuule onhan se kaiken tämän jonottamisen arvoista ja vielä oho lähtee lehti irti nyhtämällä nythän tämä on kypsä ja tuoksuuko makealle no kyllä tuoksuu ja vielä edullinen kilohinta kuules nyt otetaan ananasta. Siis oikeasti, aikuiset ihmiset gonahtaa täysin ananaksiin. No, löytyihän se saakelin fenkoli ja muutkin ostoslistalla olleet tavarat, ja tottahan on että Hulluilla päivillä Herkussa on todella hyviä tarjouksia ja hyvän hintaista keskivertoa parempaa ruokaa, mutta kyllä oli taas sellanen reissu että kiitos ja aamen.

Ensi kerralla en muuten sitten mene Hulluille päiville.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Hups, lipsahti taas

No näinhän siinä kävi, että kesken produktiivisen työpäivän tuli lipsahdettua sähköpostin puolelle, ja mitäpä muutakaan siellä oli kuin Topshopin mid-season sale, joka alkanee virallisesti huomenna. Ihan vähän piti käydä vilkaisemassa kenkiä siitä syystä, että juuri olin työkaverin kanssa puhunut niistä Nextin ballerinoista, jotka pitäisi vielä tilata...

Ostoskoriin vilahtivat tällaiset edulliset kenkäset:


Saanen kiinnittää huomionne siihen, että tässä on 100% nahkaloaferit hauskalla valkoisella pohjalla (mulla tulee heti joku frakki mieleen, en tiedä miksi) ja hintaa naurettavat 20 puntaa eli n. 25 euroa. Näyttäkää mulle mistä Suomessa saisi kokonahkaiset loaferit tähän hintaan? Työkaverikin innostui ostamaan nämä samat, eli postimaksutkin (6 puntaa) meni sopivasti puoliksi.


Sitten ihan vahingossa livahtivat nämäkin söpöliinit ostoskoriin mukaan. Nimittäin 15 puntaa (n. 20 eur) maksoivat nämä täysmokkanahkaiset "tanssikengät", myöskin hauskalla valkoisella pohjalla. Oon kuolaillut tanssikenkiä aina tasaisin väliajoin, ja vieläkin haluaisin kyllä jotkut räväkämmät, mutta 20 euron investointi näihin on hyvä väliaikaratkaisu. Ovat kyllä saaneet hieman huonon arvion (3/5 tähteä) johtuen siitä, etteivät ole kuulemma kauhean pitkäikäiset kengät. 20 euroa, aivan sama! :D

Sitten jos teidän jalkanne on kokoa 36 tai 40 niin käykääpä poistamassa nämä:


Olisin nimittäin poistanut jos eivät olisi just kokoa liian pienet.

Vaikka huonoa omaatuntoa vähän kalvaa tämä kenkäostoksille lipsuminen, niin toisaalta nämä ostokset voi järkeillä kahdella tavalla. 1) Oon seuraavat kaksi päivää työmatkalla, joten päivärahat kulutin tavallaan etukäteen kenkiin. 2) Työkaveri totesi, että eipähän tarvitse lähteä Hulluille päiville ryysimään ballerinaostoksille. Mikä helpotus! Saatan silti ryysiä lauantaina, jos jaksan, mutta jos en niin onpahan kenkiä tulossa kotiinkuljetuksella!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

No hulluillaan nyt sitten!

Joka kerta kun hullujen päivien esite ilmestyy, on sitä pakko alkaa selaamaan. Siitäkin huolimatta, että vuosi vuodelta koko hullujen päivien överikonsepti alkaa etomaan enemmän ja enemmän, ja muutenkin olen espoolaistunut niin pahasti, että pihan laittaminen on suurempana mielenkiinnon kohteena kuin hulluilla päivillä ryysiminen.

Don't get me wrong, shoppailuviettini ei ole kadonnut mihinkään, mutta ehkä kerma-ahterini on levinnyt entisestään, koska en vain jaksa enää nähdä hullujen päivien vaatimaa vaivaa.

Siitä huolimatta nyt mietin näitä tuotteita ostettavaksi tämän kevään hullutuksista - onneksi oon työmatkalla torstain ja perjantain, eli voin valita vaan keskiviikon ja lauantain tuotteista.


Esitteessä oli paljon kivoja mekkoja, mutta jostain syystä tää riikinkukkomainen kuviointi valloitti mun sydämen. Tää mekko olis tosi kiva, hillitty ja piristyvä samaan aikaan


  

Tekisi mieli investoida fuksianväriseen ulkoilutakkiin. Olisi vähän pirteämpi koiraa ulkoiluttaessa :)


Siitäkin huolimatta, että tää on mun mielestä yks maailmankaikkeuden jäätävimmistä mainoskuvista (toi suu vaan häiritsee mua!!!) niin oon jo hetken halunnut raitajerseyjakkua, tää olisi siis aivan ihana!! Mun lempparijakku on nimittäin se RL:n tummansininen jerseyjakku, eli pitäisi samaa matskua saada lisää!


Mulla on yhet mustat Lacosten kangastossut ja ne on aivan superhyvät, tosin ovat ehkä vähän erikoisemmat kuin nuo tuossa ylhäällä, mutta valkosia kangastossuja tarvitsee aina, ja toisaalta noi fuksiat olis ihanan piristävät farkkujen kanssa.


Ja taaaaaaaaas ballerinoja. Mutta näissä on kiva toi punospohja. Haluaisin oikeastaan nää molemmissa väerissä, mutta täytyy katsastaa paikan päällä kumpi vie sydämen. I find myself torn.


Musta toi beige Lexingtonin tyyny vois sopia partsille toiseksi tyynyksi. Oon haaveillut sinne jotain toista tyynyä joka olisi saman henkinen mutta selvästi erilainen kuin se Biancon tyyny, jonka tuossa aiemmin esittelin. Tämä Lexington voisi olla juuri sitä Sitäpaitsi meillä on hakusessa sohvaryhmä myös pihalle, sinnekin tuollaiset sopisi ihanasti. Täytyy päästä hypistelemään.

Noniin, eli se alkuetominen on jo muuttunut pieneksi tarjoushaukkainnostukseksi. Kaipa se on taas hulluille päiville mentävä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Babe on a budget

Jostain syystä eksyin surffailemaan Nextin sivuille, koska Next tekee mun mielestä aika ok-laatuista vaatetta hyvinkin ok hintaan. Samalla huomasin, että Next toimittaa kaiketi ilmaiseksi Suomeen.

Päätinpä siis etsiskellä muutaman ihanan vaatteen, jos budjettina on 60 eur. Nimittäin mulla 60 eur on usein sellainen kipuraja, että sitä kalliimmaan vaatteen ostan ainoastaan, jos on oikeasti todella, todella kiva (tai tietysti kengät ja laukut ja takit painii eri sarjassa). Nextillä oli kyllä varaa valita, sen verran oli kaikki edullista. Joten rajasin henkisen shoppailuni mekkoihin ja ballerinoihin, niiden aikaa kun odotan tässä eniten.

Tässäpä siis löydöksiä. Ensin raitaa, joka on aina vaan niin in ja aina vaan niin ihanaa.



Aivan älyttömän kivan malliset mini ja maxi raidallisina, hintaa 46-48 eur. Yeah!


Ihana klassisen tyylikäs puuvillamekko kivalla kuvioinnilla ja kauluksella. Itse ehkä yhdistelisin johonkin muuhun kuin eläinkuosiin, mutta älyttömän monikäyttöinen mekko, hintaa 59 eur.

Tässä on mekko Suomen kesäsäihin. Yksinkertaisuudessaan tyylikäs neulepaitamekko, hintaa 37 eur.

Unohtamatta rakkaita raskaana olevia ystäviäni, tässä teille pari helmeä:

Ihanaa raitaa hintaan 37 eur.


Pirteää korallia kesähäihin, hintaa 46 eur.

Ja sitten niihin kenkiin:


Näissä on jotain tosi sympaattista, sellaiset merimiesballerinat että väkisinkin sopii joka merimiesasuun. Hinta 39 eur.

Nämä on tällä hetkellä mun kuolailulistalla, haluaisin nimenomaan ballerinat, joissa olisi käärmeennahkakuviointia, toiset joissa olisi bling blingiä ja kolmannet nudena - näissä olisi tavallaan kaikki! Hinta 46 eur.

Hauskat harmaat nahkarusettiballerinat hintaan 45 eur.

Vannoutuneille nahkakenkäfanaatikoille löytyy Nextiltä muutamassa perusvärissä perusnahkaballerinat hintaan 32 eur (älyttömän hyvä hinta kokonahkaisille!). Mulla mietinnässä, jos tilaisi nämä nudet ja mustat, olisipahan peruskäyttö taattu.

Näillä veikeillä harmailla ballerinoilla olisi hintaa 26 eur. 26 eur!!! Käsittämättömän edullista.

Alkaapa taas nyppiä se, että asutaan täällä periferiassa. Englannissa voisi käydä nappaamassa näitä ja vastaavia söpöliinejä halvalla kaupasta.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Sydneyn ihanuudet

Ah.. tajusin juuri, että viime kuukausien ihanimmat hankinnat on kokonaan esittelemättä. Tässä ei tosin ole tarjoushaukalla minkäänlaista osaa, arpaa tai sananvaltaa, nimittäin nämä hankinnat olivat brutaalisti täysihintaisia (mitä nyt alv:it sai vähentää, mutta toisaalta aussidollarin kurssi oli korkea) ja eivät todellakaan mitään jokapäivän ostoksia.. nimittäin synttäri- ja joululahjani keltäpä muultakaan kuin tuoreelta aviomieheltäni JR:ltä.

Tässä rakkaat kuvattuna Cookin saarilla. Vaikka kuva valehteleekin enemmän kuin tämä rakkauspostaus, oli kyseessä vain kaksi lahjaa, yksi Luiska ja yksi Mulppa, näin tuttavallisesti.


Sydneyn LV:n liike on muuten ihan esittelemisen arvoinen, ennen kuin päästään asiaan. Siellä oli älyttömän hauskasti tehty eri Luiskan tavaroista (laukuista, lompakoista, hanskoista jne.) erilaisia eläimiä näyteikkunoihin. Olivat aika suosittuja kuvauskohteita aasialaisten ja meidän wannabe-aasialaisten keskuudessa:





Liikkeeseen joutui ajoittain kyllä vähän jonottamaan, mikä on mun maalaisjärjelle ihan käsittämätön ajatus, koska ihan periaatteellisista syistä pitäisi kauppaan joutua jonottamaan vain aleissa tms. Mutta kaipa se sitten lisäsi sitä näennäistä arvokkuutta.

Mitäs paketista sitten paljastui? Jo hetken aikaa kuolaamani huivi, eli monogram shawl lurex-versiona, eli niin että mukana on vähän kiiltävää lankaa ompeleessa, subtle shimmer kuten alla lukee. Väri on beigeä ja nudepinkkiä, mutta LV:n sivuilta löysin vain basic beigen. LV:n myyjä tiesi kuitenkin kertoa, että mun ostama (tai siis, JR:n ostama) on kaiketi harvinaisempaa väriä ja oli viimeinen koko Australiassa. No pitihän se tietysti hankkia, aikamoisen ämpyilyn jälkeen! Mutta on toi alla oleva värikin tosi hieno, kelpaisi sekin. Halukkaita ostajia ja mulle lahjoittajia? Anyone?


Työkaverillani on myös samainen mustana, sekin superhieno lurexina:


Toisesta paketista paljastuikin sitten toinen nudepinkki obsessioni, jonka valinta oli varmaankin yhtä hankalaa kuin tuon Luiskan. Se vaati hieman neuvoa-antavaa shampanjaa, hieman (ja vähän enemmän) kiukuttelua JR:lle just because I can, monen kaupan läpi kahlaamista vain päästäksemme siihen alkupisteeseen, että haluan joka tapauksessa tuon Mulpan.

Eli tällainen Mulberryn Lily lähti mukaan:


Laukun väri (vaikka onkin mun huumaväri tällä hetkelllä) ja materiaali (kiiltonahka, etenkin jännittävässä värissä) huutavat mulle yhteen ääneen, että tämä ei ole järkivalinta. Mutta kun ei tässä ollut järjestä kyse, vaan ihastumisesta. Ja JR oli luvannut mulle käsilaukun! Ja tykästyin tuohon Mulberryn lukkoon ruusukullan värisenä.

Kaksi hienoa investointia JR:ltä siis lahjoihini. Laukkua en valitettavasti ole oikein keskitalvella vielä päässyt käyttämään, mutta huivi on ollut ahkerassa käytössä, sekä juhlissa esim pitkän iltapuvun kanssa että normaalisti kietastuna kaulalla neuletakin ja farkkujen kanssa työpäivänä.

Vaikka oonkin vannoutunut tarjoushaukka, on pakko sanoa, että kyllä nämä investoinnit lämmittävät. Sitäpaitsi, onpa mitä yhdistellä tarjoustuotteiden kanssa!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kevät ja minä

Jatkoa kukkahulluudelleni... Muistatteko, kun tuossa viikko-pari sitten oli niitä +7 ja aurinkoista lämpötiloja? Kun tuntui, että kevät oikeasti tulee? Noh, silloin juuri muhun iski elämäni ensimmäistä kertaa kevätkukkakärpänen, ja päätin alkaa hörsköttää (kuten ystäväiseni kukkaihmisistä sanoo).

Niinpä päätin sitten ajaa Plantageniin eräänä arki-iltana ajatuksena ostaa jotain ankean näköiselle etupihalle. Ostokokemus oli itseasiassa kovin mukava ja tarjoushaukkaa miellyttävä, nimittäin ensinnäkin kevätnarsissit olivat alessa (4 ruukkua kympillä) ja toiseksi Plantagenissa oli paljon tilaa, ihmiset eivät vielä olleet orientoituneita kevätkukkahörskötykseen, ainakaan näin arki-iltana. Mukaan tarttui kukkien lisäksi yksi iso polyrottinkinen istutusruukku ja kaksi pientä. Polyrottinki kestää hyvin sään pieksemistä, mikä tässä kalseassa maassa on enemmän kuin hyvä asia. Ostin sitten vielä ison etupihan kaislamaton, piilottamaan rumaa betoniporrasta.


Tähän sitten päädyttiin. Sadesäällä kuvattuna ei kauhean kauniilta näytä, mutta onpahan ainakin keväistä. Kukat = happiness.







Tämän onnen hinnaksi tuli: iso ruukku 39 eur, pienet ruukut 19 eur kipale, narsisseja 3 krt kympin setti ja kaislamatto 20 eur. Not bad!

Kaikenlisäksi onnistuin ensin ostamaan kaksi mustaa ja yhden ruskean ruukun (sisätilan valoissa ei eroa oikein huomannut) ja kurvasin kotipihalta äkkiä takaisin Plantageniin. Olin klo 19:58 koputtelemassa suljettujen ovien takana, mutta onneksi ystävälliset myyjät päästivät sisään vielä vaihtamaan ruukun.

Ja tietysti seuraavana päivänä tuli takatalvi.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Colorful skinny me

Eiköhän viimeisetkin trendidiootit (kuten usein itse olen) ole jo huomanneet, että värikkäät housut ovat nyt cuumaa camaa. Itse lähdin tuossa viime viikonloppuna etsimään mahdollisesti sähkönsinisiä pillihousuja, mutta mukaan tarttuivatkin Zarasta fuksian väriset pillifarkut, hintaan 35,95 eur. Tosin sen verran tiukkaa tavaraa nämä olivat, että piti ottaa kokoa normaalia isommat.

Noh, tänään sitten laitoin nämä ihanuudet ensimmäistä kertaa päälle yhdistellen sähkönsiniseen Mangon takkiini, oli lopputulos kyllä sen verran mukava color-block-pläjäys, että painuin suoraa tietä Zaraan ostamaan vielä aiemmin miettimäni vaaleankeltaiset pillifarkut (sama malli kuin fuksiat). Ja kävipä siinä vielä sitten niin, että nappasin pastellinturkoositkin mukaan samoista housuista. Eli nyt löytyy alla oleva värisuora (tosin fuksioista löytyi Zaran sivuilta kuvana vain lyhyempi malli, mutta mulla siis kaikki tuota pitkää mallia):


Väkisinkin kyllä mietityttää, että onko tämäkin nyt taas sellanen muotioikku, jota olisi muutama vuosi takaperin katsonut kasarivalokuvista oksennus kurkunpäätä hipoen? Nimittäin en kyllä olisi ikinä uskonut ostavani mitään pastellinsävyistä housua (fuksia nyt olisi ehkä joissain villeissä uneissa voinut vilahdella). Mutta jostakin syystä oon nyt todella mainonnan ja muodin uhri, koska oon aivan täysin lääpälläni värikkäisiin alaosiin. In my defence, aloitin värikkäiden alaosien kanssa jo viime vuonna, kun ostin aiemmin esittelemäni fuksian värisen Calvin Kleinin hameen ja Mangolta kirkkaanpunaisen hameen.

Mutta vieläkin täytynee löytää sähkönsininen alaosa ja korallinenkin olisi aika kiva. Make me a rainbow!

No vihdoin!

Sain haettua Ralph Laurenilta tilaamat tavarat! Ei se vaatinutkaan kuin sushi-illallisen keskustassa, double whammy!

Oli ihana availla paketteja ja lopputulos tämä: kaulaliina ja ulkoilutakki aivan ihania! Olohupparintapainen paita ja neule ehkä hitusen liian isoja (koko S, osa RL:n neuleista mulla kokoa  XS, vähän vaihdellen), mutta ihan käyttökelpoisia. Kokonaisuutena ei ehkä ihan kaiken tämän vaivan ja rahan arvoista, mutta olipahan puuhaa sairaslomalle ja pakkaspäiville.

Outleteista saa silti nopeammin, varmemmin ja halvemmalla (jos ei lentolippujen hintaa lasketa) :)



perjantai 6. huhtikuuta 2012

Outletit: Wrentham Premium Outlets, Boston

JR:n vanhemmat asuivat Jenkeissä pitkät pätkät, joten JR kävi muutaman kerran vuodessa aina Jenkeissä. Kun tämä tarjoushaukka astui kuvioon, niin totta mooses piti mukaan päästä ja matkoihin tuli mukaan aina pakollinen ohjelmanumero: outlettiin pääseminen. Olin nimittäin kuullut ystäviltäni esim. New Yorkin outleteista (joihin en omalla NYC reissulla mennyt) paljon hyvää ostosmahdollisuuksien puolesta.

Bostonin reissuillamme kävimme siis joka kerta Wrentham Premium Outleteissa, jotka ovat n. 40min ajomatkan päässä Bostonin keskustasta, vähän ruuhkista riippuen. Tämän keitaan nettisivuille pääset tästä linkistä.

Rehellisyyden nimissä Boston oli ensimmäinen outlet-kokemukseni, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ihana pieni kylä kauppoja keskellä ei-mitään, mutta mikä parasta, tässä outletissa oli niin paljon niin kivoja merkkikauppoja, että joka ikinen kerta kun täällä kävimme, loppui aika kesken. Vaikka vietimme shoppaillen tuntikausia, se ei silti ikinä riittänyt. Tänne tarvitsisi varmaankin sen 8h shoppailuaikaa, mitä meillä valitettavasti ei koskaan ollut, koska oli miesseuraa mukana.

Joka vuosi ostin etenkin Ralph Laurenilta kassikaupalla vaatetta, joilla vaatetin myös äitini, isäni ja veljeni. Ralph Laurenin neuleita saa aivan järkyttävän edulliseen hintaan, kaikki omani mitä olen ostanut on hintahaitarilla 15 – 40 EUR. Ja kaikkiin olen vieläkin aivan hirrveeen tyytyväinen.


Ralph Lauren on ehkä näiden outlettien ehdoton ykkönen. Yllä olevan surkean kuvan lisäksi (jossa siis muutama Polon palmikkoneule sekä muutama Lauren-linjan neule) on RL:ltä tullut hankittua myös paitaa ja villatakkia ja sukkaa (on muuten ihania varrettomia sukkia!) jne.RL:n kaupassa saisi kulutettua tuntikausia.

Mutta sen lisäksi esim Hilfigeriä saa ihan sysihalvalla, ja sieltä on tullut ostettua esimerkiksi jännittävästi haaleanvaaleanpunainen kevättakki.



Lisäksi DKNY:ltä ostin aivan käsittämättömän halvalla alla olevan mekon, joka on palvellut tosi monella ulkomaanreissulla matkamekkona, tässä vähän kuvia maailmalta.



Niin mukava mekko, ettei mitään rajaa. Plussana se, että matkapöhötys ei edes näy tuossa hameessa. Maksoinkohan tästä ehkä 30 eur.

Ja Calvin Kleinilta löytyi suosikkikotelomekkoni, joka on ollut päällä niin työhaastattelussa kuin häissäkin (oikein accessorizattuna). Hintaa n. 50 eur, eikä muuten ole niin laatikon näköinen päällä kuin kuvassa, en vaan valitettavasti löytänyt tästä yhtään kuvaa päällä..



Yhteensä tavaraa on tästä outletista lähtenyt siis mukaan ihan kassikaupalla.. Ja rehellisyyden nimissä tätä outlettia on kovin ikävä. Onneksi heinäkuussa on edessä saman ketjun Los Angelesin outletit, sitä odotellessa! :)

Täytyy myös sanoa, että Nykin outleteissa on kuulemma bussikaupalla turisteja, ihmisiä tyhjien matkalaukkujen kanssa ostoksilla ja kaupoissa on hullujen päivien meininki, eli vaatteita suttuisissa kasoissa siellä täällä. Bostonissa tätä ongelmaa ei ollut ollenkaan, vaikka porukkaa siellä jonkin verran olikin. Kauppoihin ei pitänyt jonottaa sisään (paitsi ystäväni taisi jonottaa Coachin kauppaan sisään kun siellä oli hurja ale) ja muutenkin shoppailu sujui oikein jouhevasti. Täytyy toivoa, että LA:ssa olisi sama juttu, mutta harmi kyllä epäilen sen olevan enemmän kuin NYC. Siitä huolimatta jätän matkalaukkuun paaaaaaljon tilaa... :)




torstai 5. huhtikuuta 2012

Jotta näkisin sinut paremmin

Ystäväiseni ihana kertoi tarvitsevansa uudet silmälasit. Itse nykyisin vannoutuneena piilolinssien käyttäjänä mutta kuitenkin silmälaseista tykkäävänä päätin hakea inspiraatiota siitä, millaiset lasit olisi kivat jos olisi minkä muotonen pää tahansa jne.

Tarkistetaanpas ensin Nissen. Siellä näyttäisi olevan tarjoushaukkaa miellyttävä kamppiskin menossa, eli kahdet lasit hintaan 75 eur. Tähän tietysti tulee heijastamattomista linsseistä ja ohuesta hionnasta ja ties mistä lisämaksua, mutta kyllä on Specsaversin markkinoille tulon jälkeen lasien hinnat halventuneet. No mutta joka tapauksessa, se Nissen:












Noista ylläolevista täytyy ehkä suosikeiksi valita nuo kolmanneksi vikat. Ruskeat lasit vaan sopivat moneen naamaan niin paljon paremmin kuin trendimustat.

Sitten Instrumentarium. Sieltä saa ostaessaan silmälasit ilmaisen näöntarkastuksen (wau...) ja aurinkolasit vahvuuksilla (ihan jees) kaupan päälle. Mutta lasit onkin sitten suureksi osaksi ihan merkkimerkkejä, ja hintakin siten korkeampi. Tässäpä otantaa:









 Pahoitteluni, että Pradan tausta on eri värinen, valitukset voi esittää Instrulle. Mutta enivei, kyllähän näissä näkee, että ovat hyvää merkkiä. Vähän sama kuin käsilaukuissa, laadun yksinkertaisesti näkee designissa. Mutta huomioiden, että näissä hinnoissa ei ole mukana edes linssejä, saa näistä merkkilaseista maksaa "vanhan ajan malliin". Jos käyttäisin laseja päivittäin, satsaisin ehdottomasti näihin, mutta jos käyttäisin vain viikonloppuiltaisin kotona saunan jälkeen kuten nykyään, en turhaan maksaisi. Makuasioita. Ja saahan siinä ne aurinkolasit vahvuuksilla, mutta eipä saa sellaisia kunnon kärpäsaurinkolaseja (ainakaan ennen ei saanut vahvuuksilla koska linssi liian kaareva), mutta ehkäpä ray ban -tyyliset paksusankaiset (ei siis aviatorit) saisikin..

Sitten viimeisenä ja varmasti vähäpätöisimpänä Specsavers. Nettisivut mainostavat, että kehykset ohennetuilla linsseillä alkaen 79 eur, eli halvalla saa ainakin joitakin malleja. Noh, katsotaan mitä löytyy:




Specsavers ei erityisesti inspiroinut, mutta yllä eri hintaluokista eri kehyksiä, eli ihan kivojakin sieltä löytyy, joskin ei mitään aivan käsittämättömän spessua hypännyt silmille. Tai sitten olin nähnyt jo liian monet sankaparit. Mutta löytyipä sieltä omat sunnuntaisaunalasinikin, ensimmäiset suosikkini ja toiset saunalasien varalasit... ostin kahdet, kun en silloin osannut päättää.



Jos nyt olisin ostamassa, ostaisin varmaan jotkut nudepinkit. Se kun on mun hulluusväri nyt muutenkin. Ah, ehkä jopa noi Pradat.