Ja niin kun mä vannoin, että tänä vuonna en mene en mene en varmasti mene Hulluille päiville. Sitten erehdyin selaamaan esitteen, korvamerkitsemään liian monta tuotetta ja aloin sopeutumaan ajatukseen, että jos sitä nyt sittenkin tekisi täsmäiskun, vain tämän kerran, onhan alennustuotteiden ostaminen kuin pistäisi rahaa pankkiin ja niin edelleen.
Onneksi sitten tuli työmatka torstaiksi ja perjantaiksi, joka katkaisi kuvitelmat Hulluille päiville menosta. Nukuin onnellisesti perjantai-iltana 10 tunnin yöunet autuaasti unohtaen Hullujen päivien olemassaolon, kunnes herään klo 8:45 tekstiviestiin yleensä hyvinkin aamu-uniselta ystäväiseltäni, joka kysäisee, olisinko aikeissa mennä Hulluille päiville. No eihän siinä auttanut muuta kuin innostua hulluilusta ystäväiseni kanssa, auto alle ja menoksi, eiköhän siitä keikasta parissa tunnissa selviä.
Eiköhän? No ei todellakaan. Onnistuttiin sitten jumittamaan kaupungilla yli 6 tuntia. You heard me, yli 6 tuntia kaunista lauantaipäivää tuhraantui pääasiassa Stockmannilla (tosin väliin mahtui lounas). Mietitte varmaan, että no nyt tuli ainakin sitten osteltua kunnolla. Niin no, ei oikeastaan. Lacosten tennarit olivat jo valkoisia vaille loppu siinä vaiheessa, ja valkoisiin en sitten ystäväiseni järjen äänen kuultuani lähtenyt (koiranomistaja jne.). Yhden Lexingtonin tyynyliinan ostin. Ja koiralle lelun ja muutaman luun. Ihan jees, ei kulunut liikaa rahaa, hyvä juttu, lähdetäänkö kotiin?
Ja sitten se tapahtui - täydellinen gonahdus. Jäätiin johonkin infernaaliseen luuppiin KASVIOSASTOLLE of all places, hypisteltiin orkideoita ja kasvihuoneita ja parvekekalusteita. Ärsyynnyttiin hypistelyyn, pidettiin huilitaukoa ja palattiin taas takaisin hypistelemään. Siis mitä ihmettä. Tuhrattiin siinä varmaan ainakin tunti. Niin, ja loppujenlopuksi kulutin sitten sitä rahaakin, kun ostin sen ihanan Kekkilän pienen vihervitriinin. Eipä sinänsä, vitriinistä olin jo pitkään haaveillut, tänä kesänä siellä saa luvan onnistua tomaattien ja mansikoiden kasvatus :)
Mutta kunpa se olisikin loppunut siihen. Nimittäin sitten piti mennä vielä Herkkuun ostamaan se yksi saakelin fenkoli ja vesikrassia, jotia ei välttämättä normikaupasta olisi löytynyt. Ihan jees, jos nämä olisi vain läpijuoksuna hakenut, mutta EI. Nimittäin pitihän sitä gonahtaa ananaksiin, wau ai että ne ihan paloittelee ne tässä no voi kuule onhan se kaiken tämän jonottamisen arvoista ja vielä oho lähtee lehti irti nyhtämällä nythän tämä on kypsä ja tuoksuuko makealle no kyllä tuoksuu ja vielä edullinen kilohinta kuules nyt otetaan ananasta. Siis oikeasti, aikuiset ihmiset gonahtaa täysin ananaksiin. No, löytyihän se saakelin fenkoli ja muutkin ostoslistalla olleet tavarat, ja tottahan on että Hulluilla päivillä Herkussa on todella hyviä tarjouksia ja hyvän hintaista keskivertoa parempaa ruokaa, mutta kyllä oli taas sellanen reissu että kiitos ja aamen.
Ensi kerralla en muuten sitten mene Hulluille päiville.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hullut päivät. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. huhtikuuta 2012
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
No hulluillaan nyt sitten!
Joka kerta kun hullujen päivien esite ilmestyy, on sitä pakko alkaa selaamaan. Siitäkin huolimatta, että vuosi vuodelta koko hullujen päivien överikonsepti alkaa etomaan enemmän ja enemmän, ja muutenkin olen espoolaistunut niin pahasti, että pihan laittaminen on suurempana mielenkiinnon kohteena kuin hulluilla päivillä ryysiminen.
Don't get me wrong, shoppailuviettini ei ole kadonnut mihinkään, mutta ehkä kerma-ahterini on levinnyt entisestään, koska en vain jaksa enää nähdä hullujen päivien vaatimaa vaivaa.
Siitä huolimatta nyt mietin näitä tuotteita ostettavaksi tämän kevään hullutuksista - onneksi oon työmatkalla torstain ja perjantain, eli voin valita vaan keskiviikon ja lauantain tuotteista.
Esitteessä oli paljon kivoja mekkoja, mutta jostain syystä tää riikinkukkomainen kuviointi valloitti mun sydämen. Tää mekko olis tosi kiva, hillitty ja piristyvä samaan aikaan
Siitäkin huolimatta, että tää on mun mielestä yks maailmankaikkeuden jäätävimmistä mainoskuvista (toi suu vaan häiritsee mua!!!) niin oon jo hetken halunnut raitajerseyjakkua, tää olisi siis aivan ihana!! Mun lempparijakku on nimittäin se RL:n tummansininen jerseyjakku, eli pitäisi samaa matskua saada lisää!
Mulla on yhet mustat Lacosten kangastossut ja ne on aivan superhyvät, tosin ovat ehkä vähän erikoisemmat kuin nuo tuossa ylhäällä, mutta valkosia kangastossuja tarvitsee aina, ja toisaalta noi fuksiat olis ihanan piristävät farkkujen kanssa.
Ja taaaaaaaaas ballerinoja. Mutta näissä on kiva toi punospohja. Haluaisin oikeastaan nää molemmissa väerissä, mutta täytyy katsastaa paikan päällä kumpi vie sydämen. I find myself torn.
Musta toi beige Lexingtonin tyyny vois sopia partsille toiseksi tyynyksi. Oon haaveillut sinne jotain toista tyynyä joka olisi saman henkinen mutta selvästi erilainen kuin se Biancon tyyny, jonka tuossa aiemmin esittelin. Tämä Lexington voisi olla juuri sitä Sitäpaitsi meillä on hakusessa sohvaryhmä myös pihalle, sinnekin tuollaiset sopisi ihanasti. Täytyy päästä hypistelemään.
Noniin, eli se alkuetominen on jo muuttunut pieneksi tarjoushaukkainnostukseksi. Kaipa se on taas hulluille päiville mentävä.

Tekisi mieli investoida fuksianväriseen ulkoilutakkiin. Olisi vähän pirteämpi koiraa ulkoiluttaessa :)

maanantai 12. maaliskuuta 2012
3+1 hullua hintasirkuspäivää lohkotuin hinnoin kuutamolla
Riittääkö tuo otsikko-oksennus jo tiivistämään mun tuntemukset koskien kaikkia näitä eri alehullutuksia? En yksinkertaisesti ymmärrä, miten jokaikinen kauppakeskus jäljittelee hulluja päiviä omilla hassunhauskoiksi nimetyillä päivillään, joissa on yleensä jotain keskinkertaista tavaraa alennuksessa. Having said that, käyn usein kyllä itsekin hulluilla päivillä, osaksi tottumuksesta ja osaksi hakemassa tiettyjä ennalta kuvastosta valitsemia tuotteita.
Hulluilla päivilllä on nimittäin tarjolla aina ihan hyviäkin tuotteita alennushinnoin. Viime hulluilta päiviltä kävin nappasemassa Marc O'Polon untuvatakin ja Peakin hupparin, molemmat osoittautuneet ihan kullanarvoisiksi. Sen sijaan mitä en käsitä, on että ihmiset vuosi vuoden jälkeen jaksavat fanaattisesti jonottaa niitä suklaapusuja (mikäköhän se tällä hetkellä korrekti nimike näille on?). Ellei kyse ole sitten nostalgiasta. Mistä tulikin mieleeni, että Stockmannin historiastahan on julkaistu Hullujen päivien nimeä kantava historiikki, sen saa kukin halutessaan ostaa kalliilla Akateemisesta. Ennustan tästä seuraavan joulun worstselleria.
Anyway, hulluille päiville annan siis tietyin varauksin siunaukseni. Roskan seassa on myös helmiä niille, jotka kestävät kyynärpäätaktiikkaa ja lastenvaunujen alle jäämistä tuskaisen kuumassa tavaratalossa. Niin, ja niille, jotka jaksavat mennä paikalle aamukahdeksalta hakemaan nämä helmet. Eli usein allekirjoittaneen tapaisille tarjoushaukoille.
3+1 päivää lienee sitten tämä toiseksi suosituin joukko-ostohysterian ilmentymä. Valitettavasti mun rehellinen ja satunnaisesti vaatimaton mielipiteeni on, että näiltä päiviltä kannattaa hakea ainoastaan kosmetiikkaa. 3+1 päivillä on oikeastaan poikkeuksetta tarjolla jättikokoisia Biothermin puhdistusaineita, jos muuta ostettavaa ei löydy. Siitä huolimatta sorrun aina katsomaan esitteen läpi, mietin muutamien rintsikoiden ja/tai kenkien kohdalla jopa ostamista, ja loppujen lopuksi en osta edes sitä kosmetiikkaa.
Hintasirkukseen en edes lähde. Siinä maskottina on urpon näköinen pelle, brändäyksen riemuvoitto 80-luvulta. Itäkeskuksessa tai "trendikkäästi" uudistuneessa Itiksessä puolestaan on hinnat kuutamolla. Aikoinani kun asuin Itä-Helsingissä tästä oli jopa niin paljon hyötyä, että irtokarkit oli alennuksessa. Mieletöntä. Ja kyllä Espookin osaa, Isossa Omenassa on lohkotut hinnat, harmi vaan, että koko kauppakeskuksessa on hyvin vähän käymisenarvoisia liikkeitä ja hyvin paljon porukkaa. Ja sushikin vielä kallista, argh!
Joten tämän positiivisen kirjoituksen siivittämänä ei muuta kuin odottelemaan näitä hintahullutuksia, joita tässä kevään mittaan riittää. Hullut päivät ovat arvailujen mukaan viikolla 13, kuka tietää, kyllähän tämän tason spektaakkelin ajankohta pitää olla salaista. 3+1 päivää puolestaan varmaankin pari viikkoa ennen. Niin, etteivät vaan ihmiset säästä kaikkia rahojaan Stockmannille. Ainiin, mutta onhan meillä aina pikavipit.
P.S. Rakas ystäväni muistutti vielä shopbailuista. Ihan oikeasti, SHOPBAILUT?!?!

![]() |
| Kuva: weheartit.com |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

_large.jpg)